OK Perinnän nimissä on soiteltu huijauspuheluita. Muistutamme, että me emme koskaan soita tuntemattomasta numerosta. Jos saat arveluttavan puhelun, voit tarkistaa asian verkkopalvelustamme www.omaok.fi tai soittamalla asiakaspalveluumme: 030 10 5620. Jos olet ehtinyt maksaa huijarille tai luovuttaa henkilötietojasi, ilmoita asiasta viipymättä poliisille.

Vaasan Sähkö

”OK Perintä on kumppani, jonka kanssa kaikki on helppoa. Muutokset ja toiveet ovat onnistuneet. Heillä on tiimissään hyviä ihmisiä, joihin voi luottaa.”

Arja Rosing, talousjohtaja, Vaasan Sähkö

aula

Paikallistuntemus ja luja perintäosaaminen kumppanuuden perustana

Vaasan Sähkön toiminnan painopisteet ovat sähkökaupassa, kaukolämmössä ja sähkönsiirrossa. Konserni myy sähköä koko Manner-Suomeen ja kaukolämpöä vaasalaiskoteihin.

Vaasan seudun tuntemus on arvokasta kumppanuudessa

OK Perintä on toiminut perintäkumppaninamme koko 2000-luvun ajan. Kumppanuutemme alkutaipaleella sähkömarkkinat eivät vielä olleet avautuneet, ja OK Perinnän paikallistuntemus oli ensisijaisen tärkeää.

Nykyisin laskumme siirtyvät OK Perinnän hoidettavaksi ensimmäisen maksumuistutuksen jälkeen. OK Perintä myös lähettää irtikytkentäehdon täytyttyä katkaisuvaroituksen ja hoitaa siihen liittyvät asiakaspalvelutoimenpiteet puolestamme.

Apua arjen haasteisiin ja ohjausta toimintatapojen muutoksiin

Päivittäisessä työssä asiakaspalvelutiimimme pitävät keskenään tiiviisti yhteyttä ja synkkaavat asiakkaiden tilanteita. Tiimit pyrkivät yhdessä selvittämään asiakkaidemme asioita parhaalla mahdollisella tavalla.

Vuosia kestäneen yhteistyön aikana olemme myös saaneet tukea uusien toimintatapojen kehittämiseen. Olemme kokeilleet yhdessä muun muassa pre collectionia. OK Perinnän asiantuntijuus on ollut kullanarvoista ongelmatilanteiden ratkaisuissa.

”OK Perinnällä on aina joku, johon olla yhteydessä ja tiedämme että hän osaa vastata. Olemme hämmästelleet sitä, kuinka paljon he tietävät meidän alastamme ja varmasti monesta muustakin alasta. Se on ollut mielenkiintoista nähdä,” kertoo Vaasan sähkön asiakaspalvelupäällikkö Lena Lainio.

Asiakkaan etu on aina ensimmäisenä

”Asiakkaan lähellä oleminen on brändissämme vahvana ja korostuu erityisesti vaikeana aikana,” kertoo Vaasan Sähkön talousjohtaja Arja Rosing.

OK Perinnän osaamisen tuella pystymme ehdottamaan asiakkaillemme erilaisia tapoja ratkaista hankala tilanne. Haluamme panostaa asiakaskokemukseen tässäkin kohtaa. Meille OK Perinnän inhimillinen toimintatapa on kaiken A ja O.

Voin suositella OK Perintää kumppaniksi juuri sen luottamuksen takia, joka meillä on yhteyshenkilöihimme. Vuorovaikutus heidän kanssaan on ollut aina helppoa – he ovat mukavia ihmisiä, joilla on rento meininki. Aina voi luottaa siihen, että työ tulee tehtyä.

Arja Rosing, talousjohtaja

Lena Lainio, asiakaspalvelupäällikkö

Lue lisää

Veritas Eläkevakuutus valitsi OK Perinnän

Veritas Eläkevakuutus valitsi OK Perinnän saataviensa muistutus- ja perintäpalvelukumppaniksi.

OK Perintä Eezyn kasvun tukena

”OK Perintä on tukenut meitä konsernin kasvaessa ja keventänyt työtaakkaamme.”

Jukka Jutila, luottopäällikkö

OK Perinnän laaja osaaminen Verkkokauppa.comin tukena

”Arvostamme erityisesti OK Perinnän joustavuutta – he ovat aina valmiita keskustelemaan uusista asioista ja tarjoavat oman asiantuntevan näkemyksensä.”

Marcus Siljander, Verkkokauppa.com