Kokonaistilanteen hahmottaminen on monille vaikeaa

Neuvottelukuntamme jäsenen mielestä perintäalan suurin haaste on se, että omien velkojen kokonaistilanteen hahmottaminen on hyvin vaikeaa.

Ryhmä keskustelee neuvotteluhuoneessa.

OK Perinnän asiakasneuvottelukunnan työ käynnistettiin syksyllä yhteisessä kokouksessa, jossa käsiteltiin neuvottelukunnan jäsenten näkemyksiä ja kokemuksia perinnästä ja velkaantumisesta. Yksi jäsenistä nosti esiin, kuinka vaikeaa kokonaistilanteen hahmottaminen voi olla monille velallisille.

Haastateltu neuvottelukunnan jäsen Hannu, joka on itse kertomansa mukaan maksanut ulosottoon omakotitalon verran velkoja, kokee perintäalan suurimmaksi haasteeksi sen, että omien velkojen kokonaistilanteen hahmottaminen on hyvin vaikeaa velkojen jakautuessa eri perintätoimistoille ja muille velkojille.

– Monesti tuntuu, että perintätoimistot eivät pysty auttamaan veloista selviytymistä, sillä he eivät näe asiakkaan kokonaistilannetta. Olisi tärkeää, että olisi olemassa yhteinen rekisteri, josta eri velkojat näkisivät velallisen kokonaistilanteen, ja voisivat siten auttaa paremmin, Hannu sanoo.

Neuvottelukunnan jäsen myös toivoo, että perintäyhtiöt tekisivät enemmän yhteistyötä velallisasiakkaiden auttamiseksi ja kokonaistilanteen hahmottamiseksi.

– On kaikkien etu, että perintäfirmat eivät ainoastaan peri yksittäisiä laskuja isoilla kuluilla, vaan näkevät asiakkaan kokonaistilanteen ja suhteuttavat vaatimuksensa sen mukaan, etsien isompaa ratkaisua ongelmaan. Silloin perintä voi oikeasti auttaa velallista selviämään veloistaan, Hannu sanoo.

Hannu peukuttaa asiakasneuvottelukunnan kokouksessa laajasti puhuttaneen positiivisen luottorekisterin puolesta, sillä se auttaisi paitsi velkojia, myös velallisia. Lisäksi voitaisiin päästä eroon pitkistä maksuhäiriömerkinnöistä.

– Olisi tärkeää, että maksuhäiriömerkinnän saisi pois heti kun velat on maksettu. On ihmisiä, jotka ovat käyneet töissä 20 vuotta, maksaneet velkojaan kiltisti pois, ja silti joutuvat kärsimään vielä velat maksettuaankin siitä, että asunnon vuokraus, vakuutuksen ostaminen tai puhelinliittymän avaaminen ei onnistu vuosiin maksuhäiriömerkinnän vuoksi, hän jatkaa.

Kokonaisuuden hahmottamisen vaikeuden lisäksi Hannu nostaa perinnän isoksi ongelmaksi velkaantumiseen liittyvän häpeän.

– Tilanteen selvittämistä vaikeuttaa myös se häpeän tunne, joka syntyy, kun perintätoimistot lähettävät isoilla logoilla varustettuja perintäkirjeitä kotiin, ja median mukaan velkaantuminen on aina oma syy ja laiskuutta, asiakasneuvottelukunnan jäsen kuvailee.

Hannu ei syytä ainoastaan perintätoimistoja häpeän tunteen synnyttämisestä, vaan siirtää katseensa myös yhteiskunnallisen keskustelun suuntaan. Hänen mielestään kaikkien tulisi ottaa vastuuta siitä, että velkaantumista ei stigmatisoida liikaa, vaan sen sijaan normalisoidaan enemmän. Lähes 400 000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä – velkaantuminen on yleinen ongelma.

– Velkaantumisesta pitäisi puhua neutraalimmin ratkaisuja etsien, ei skandaaliotsikoinnilla tai syyttelemällä, hän sanoo.

Asiakasneuvottelukunnan työltä Hannu toivoo erityisesti sitä, että velkaantumisesta puhuttaisiin neutraalisti ja esiin tuotaisiin myös positiivisia tapauksia. Silloin turhaa häpeää voitaisiin poistaa.

– Toivon myös, että OK Perintä aidosti vie asioita eteenpäin, ja pyrkii toiminnallaan auttamaan velallisten kokonaistilanteen selvittämistä, eikä ainoastaan toimeksiantajia rahojen saannissa, hän summaa.

OK Perinnän asiakasneuvottelukunta

OK Perinnän asiakasneuvottelukunnan tehtävänä on arvioida perintätoimistojen tämänhetkisiä toimintatapoja ja etsiä uusia keinoja inhimillisempään ja asiakaslähtöisempään perintään. Tavoitteena on löytää ratkaisuja, joita hyödynnetään OK Perinnän liiketoiminnan kehityksessä sekä haastaa kaikki perintäalan toimijat kehittämään alan toimintatapoja inhimillisempään suuntaan. 

Asiakasneuvottelukunta koostuu eri taustaisista jäsenistä, joilla on omakohtaisia kokemuksia perinnästä. Neuvottelukunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa.