Näin selvität oman velkatilanteesi

Päivitetty 24.4.2023

Oman velkatilanteen selvittäminen ei aina ole helppoa. Ei nimittäin ole olemassa yhtä paikkaa tai rekisteriä, josta kaikki velat voisi tarkistaa kerralla. Kokosimme tähän blogiin ohjeita, joiden avulla selvität velkasi oikeista paikoista ja pääset alkuun oman tilanteesi selvittämisessä.

Lähtötilanteen selvittäminen auttaa eteenpäin

Jos tuntuu siltä, ettei enää oikein ole ajan tasalla omasta velkatilanteestaan, kannattaa ottaa ohjat omiin käsiin ja lähteä selvittämään velkojen kokonaissummaa. Vaikka urakka voi tuntua haastavalta, lähtötilanteen selvittämisen jälkeen tiedät paremmin, millaiset ratkaisut sopivat omaan tilanteeseesi parhaiten ja pääset eteenpäin hankalasta tilanteesta. Velkakierre myös pysähtyy helpommin, kun kaikki velat ovat tiedossa. Mutta mistä sitten lähteä liikkeelle? 

1. Aloita luomalla velkalista

Selvitysurakka helpottuu, kun kirjaat kaikki velat ylös samaan paikkaan. Voit käyttää esimerkiksi excel-taulukkoa tai perinteisesti kynää ja paperia. Merkitse listaan omiin sarakkeisiinsa kunkin velan velkojan nimi, velan kokonaismäärä sekä kuukausierä, jota maksat velasta. 

Voit ladata täältä pohjan velkalistalle.

Kun saat kaikki velat kerättyä listaan, pystyt laskemaan velkojen kokonaismäärän. Laske myös yhteen, kuinka paljon yhteensä lyhennät velkoja kuukaudessa. 

Kannattaa muistaa, että sama velka voi löytyä useammasta eri paperista ja paikasta. Tunnistat velan yhdeksi ja samaksi velaksi näistä tunnusmerkeistä:

  • käräjäoikeuden päätös- eli maksutuomiopäivämäärästä
  • velkojen asianumeroista tai muista tunnusnumeroista
  • velkojan tai perintätoimiston nimistä.

Kun lista on valmis, voit ryhtyä varsinaiseen operaatioon: kasaamaan tietoja kertyneistä veloista. Tietojen keruu voi tuntua työläältä, mutta on sen arvoista. Sen avulla pääset askeleen lähemmäksi ratkaisua.

2. Tarkista kotiin tulleet laskut ja tiliote

Helpointa on aloittaa velkatilanteen selvittäminen kotoa. Käy läpi postissa tulleet maksamattomat laskut, velkojien kirjeet, perintätoimistoilta tai ulosotosta saamasi laskut ja maksuhuomautukset sekä haastehakemukset ja velkasopimukset, mikäli olet sellaisia saanut. Tarkasta myös pankkitiliotteesi. Lisää kaikki löytämäsi velat listalle.

3. Pyydä saldotodistukset perintätoimistoista

Jos et ole varma, saitko kerättyä kotoa ja verkkopankista kaikki velkatietosi, voit jatkaa selvittämistä ottamalla yhteyttä perintätoimistoihin. Perintätoimistosta voit pyytää saldotodistuksen, joka kertoo tiedot velkojesi kokonaismäärästä kyseisessä toimistossa. Useimmiten voit pyytää todistuksen sähköpostitse – säästät aikaa ja vaivaa, kun voit käyttää samaa viestipohjaa perintötoimistoihin viestitellessäsi.

OK Perinnältä voit selvittää meillä avoinna olevat velat Oma OK -palvelun kautta.  Täydennä saamasi tiedot velkalistaan. 

4. Tilaa luottotietoraportti

Luottotietoraportin tilaaminen on keino, jonka avulla voit löytää velkoja, jotka eivät ole ilmenneet muualla. Raportista näet ne velat, joista on tullut merkintöjä luottotietoihisi. Raportin Voit tilata luottotietoraportin Suomen Asiakastieto Oy:lta ja Bisnode Finland Oy:lta. Lain mukaan raportin voi tilata maksutta 12 kuukauden välein – älä siis maksa tiedoista turhaan. 

Molempien yritysten listoilla on yleensä samat tiedot, mutta joskus velka voi näkyä vain toisen yrityksen tiedoissa. Tarkista, ovatko luottotietoraportissa näkyvät velat jo velkalistallasi. Mikäli raportista löytyy uusia velkoja, pyydä niiden saldotodistukset velkojilta ja lisää ne velkalistaan.

5. Tarkista velat ulosotosta

Joskus velat etenevät ulosottoon asti, ja silloin pääset parhaiten tilanteen tasalle olemalla yhteydessä ulosottovirastoon. Helpoiten saat tiedon ulosotossa olevista veloista ulosoton sähköisen asiointipalvelun kautta, jossa voit tarkastella ulosottoasioita tai tilata tulosteen veloista. 

Tulosteesta löydät:

  • velat, joita sinulta peritään ulosotossa tällä hetkellä 
  • jäljellä olevat euromäärät 
  • velat, jotka on siirretty takaisin velkojalle perittäviksi
  • kokonaan ulosoton kautta maksetut tai vanhentuneet velat.

Pääset Oikeushallinnon asiointipalveluun täältä. Voit pyytää tiedot myös kirjallisena oman alueesi ulosottovirastosta. Kun saat tiedot, vertaa niitä velkalistaasi ja lisää puuttuvat velat listaan. 

6. Selvitä mahdolliset verovelat

Jos mietit, onko sinulla verovelkaa, saat sen määrän selville pyytämällä verottajalta verovelkatodistuksen. Katso täältä ohjeet verovelkatodistuksen tilaamiseen. Todistus on maksuton. Merkitse mahdolliset verovelat listaasi.

7. Rästissä olevien sakkojen tilanteen saat selville Oikeusrekisterikeskuksesta

Mikäli sinulla saattaa olla rästissä sakkoja tai muita valtiolle kuuluvia korvauksia, saat niiden saldon selville Oikeusrekisterikeskuksesta. Saldotodistus on maksuton. Saat sen helpoiten tilattua Oikeusrekisterikeskuksen asiointipalvelun kautta. 

Muista, että velkojen kanssa ei tarvitse jäädä yksin

Velkoihin voi saada apua monilta eri tahoilta. Voit esimerkiksi poimia vinkkejä hankalaan taloustilanteeseen tietopankistamme. Oikeusaputoimiston velka- ja talousneuvonta taas tarjoaa maksutonta neuvontaa talousongelmiin. Katso Oikeusaputoimiston yhteystiedot täältä. Matalan kynnyksen palvelua ilman ajanvarausta saat Talousneuvolasta.

Me OK Perinnällä pyrimme aina löytämään sinulle parhaiten sopivan ratkaisun perintäasioissa. Mikäli tarvitset apua perinnässä olevien velkojen selvittämiseen, ole meihin pikaisesti yhteydessä.

Kannattaa lukea myös asiakasneuvottelukuntamme jäsenen Tapion tarina. Siinä Tapio kertoo, miten syvästäkin velkakierteestä on mahdollista päästä irti. 

Tämä teksti on kirjoitettu Takuusäätiön ”Opas velkojen selvittämiseen” -julkaisun pohjalta. Pääset lukemaan oppaan kokonaisuudessaan täältä.