Näin yrittäjä voi hakea apua haastavaan taloustilanteeseen

Haastavaan taloustilanteeseen ajautuminen saattaa aiheuttaa pienyrittäjille ylimääräistä stressiä. Toisaalta esimerkiksi perintätoimiston yhteydenotto voi myös hävettää, mikäli maksuongelmia ei aikaisemmin ole ilmennyt. Yrittäjän kannalta tilanne voi tuntua erityisen haastavalta, jos velkoja on useita ja perintäkirjeitäkin on saapunut usealta eri perintätoimistolta. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä asioiden selvittämiseen ja mielestämme tärkeintä on tarttua toimeen, eikä pyrkiä lakaisemaan asioita maton alle.

 

“Lähes jokainen yrittäjä kohtaa jonkinlaisia talousvaikeuksia jossain vaiheessa.”

 

Yrittäjän ei ole syytä säikähtää taloushuolia, sillä lähes jokainen yrittäjä kohtaa niitä jossain vaiheessa. Lisäksi tilanteeseen on saatavilla apua ja esimerkiksi me täällä OK Perinnässä pyrimme mahdollisuuksiemme mukaan auttamaan asiakkaitamme selviämään veloistaan mahdollisimman nopeasti.

Oma aktiivisuus on tärkeää

Aivan aluksi tilanteesta kannattaa keskustella velkojan ja perintätoimiston kanssa. Kun omalla toiminnallaan osoittaa, että halua velkojen hoitamiseen löytyy, on joustoa helpompi odottaa myös vastapuolelta. Toisaalta perintätoimistoillakin keinot ovat rajalliset, joten niinpä olemme koonneet tähän erilaisia tahoja, joista yrittäjä voi hakea apua haastavasta taloustilanteesta selviämiseen.

 

yrittäjän talousvaikeudet

 

Suomen Yrittäjien neuvontapalvelu

Suomen Yrittäjien neuvontapalvelun kautta saatavissa on yli 100 asiantuntijaa, jotka auttavat myös talousvaikeuksiin liittyvissä tilanteissa. Neuvontapalvelu on Suomen Yrittäjien jäsenyritysten käytettävissä ja palvelu on maksuton.

Yleisesti maksukyvyttömyyteen liittyvien neuvojen lisäksi palvelusta voi kysyä opastusta esimerkiksi velkajärjestelyihin, yrityssaneerauksiin ja konkurssiasioihin.

Suomen Yrittäjien neuvontapalvelu löytyy osoitteesta: www.yrittajat.fi/suomen-yrittajat/jasenpalvelut/neuvontapalvelut-208060

 

yrittäjän talousapu

 

Kunnallinen neuvonta ja velkajärjestely

Jos maksuongelmat alkavat vaikuttaa ylitsepääsemättömiltä, on oman kotipaikan talous- ja velkaneuvonta monesti se taho, jonka puoleen kannattaa ensimmäisenä kääntyä. Myös yrittäjä voi kääntyä kunnallisen talous- ja velkaneuvonnan puoleen esimerkiksi velkajärjestelyä hakeakseen.

Nykyään myös yksityiset elinkeinonharjoittajat voivat hakea velkajärjestelyä samalla tavalla kuin yksityishenkilöt, ilman että yritystoimintaa olisi lakkautettava. Järjestelyn piiriin on mahdollista saada myös yrityksen velat, kunhan toiminnan katsotaan voivan olevan kannattavaa tulevaisuudessa.

Yrittäjän tukiverkko

Talousongelmat voivat tuoda mukanaan moneen eri aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Yrittäjän tukiverkko on verkkopalvelu, jonka tarkoituksena on auttaa yrittäjiä nimenomaan talousvaikeuksien kohdatessa olipa kyse sitten rahoituksesta, verotuksesta tai vaikkapa yrityksen saneerauksesta.

Palvelusta löytyy monipuolisesti tietoa sisältävä tietopankki sekä linkkejä erilaisiin hyödyllisiin lomakkeisiin. Tukiverkko löytyy osoitteesta: www.yrittajantukiverkko.fi

yrittäjän talousvaikeudet

 

NewCo Helsinki pääkaupunkiseudun yrittäjille

Etenkin aloittelevia ja kasvuvaiheen pienyrittäjiä pääkaupunkiseudulla palvelee NewCo Helsinki, jonka neuvontapalvelusta voi pyytää neuvoja myös haastavan taloustilanteen ja maksuvaikeuksien yllättäessä.

NewCo Helsinki neuvoo asiakkaita yhteistyössä muiden yrityspalveluja tarjoavien toimijoiden kanssa. Lisätietoa osoitteesta: www.newcohelsinki.fi

Talousvaikeudet vaativat usein monia toimenpiteitä

Haastavassa taloustilanteessa yrittäjän tulisi koettaa pienentää kustannuksia ja toisaalta kasvattaa tuloa. Myös taloudenhoitoon olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Mikäli velkoja on kertynyt paljon, on realistisen ja mahdollisimman tarkkoihin laskelmiin perustuvan maksusuunnitelman laatiminen erityisen tärkeää.

Kaiken lähtökohtana voidaan kuitenkin pitää sitä, että uskaltaa rohkeasti pyytää apua silloin, kun rahahuolista ei enää yksin selviä. Asiantuntijoiden neuvoilla on tilannetta helpompi lähteä selvittämään.