Kuuluvatko nämä tehtävät todella rahoitusyhtiölle?

Lainsäädännön ja teknologian muutokset ovat luoneet rahoitusyhtiöille mahdollisuuksien lisäksi myös haasteita.

 

“Perintäpalvelujen ulkoistamisen sijaan helpoin ratkaisu rahoitusyhtiöille onkin usein saatavakantojen myyminen.”

 

Ei liene mikään yllätys, että rahoitusyhtiöiden keskeisin tehtävä on tarjota sekä nykyisille että uusille asiakkailleen rahoitusta näiden tarpeiden mukaan. Rahoitusmarkkinoita alati muokkaavat lainsäädännön ja teknologian muutokset ovat kuitenkin tuoneet alan toimijoille uusien mahdollisuuksien lisäksi myös aimo annoksen haasteita. Uusien asiakkaiden hankkiminen on kallista ja myös nykyiset asiakassuhteet vaativat jatkuvaa huomiota.

 

perintä

 

Keskittyminen olennaiseen ratkaisee

Toimintaympäristön muutoksen seurauksena rahoitusyhtiöiden välinen kilpailu on entisestään kiristynyt. Monessa yrityksessä ollaankin havahduttu tilanteeseen, jossa markkinointiin ja uusien asiakkaiden metsästykseen panostamisen myötä ei jäljellä olekaan enää riittävästi resursseja olemassa olevien asiakkuuksien kehittämiseen.

Tavoitteisiin pääseminen vaatii luonnollisesti markkinointia ja uusia asiakkaita. Toimintaa on kuitenkin mahdollista tehostaa vapauttamalla yrityksen sisäisiä resursseja sellaisilta osa-alueilta, jotka eivät kiinteästi liity omaan ydinliiketoimintaan. Näin rahoitusyhtiön henkilöstöllä on mahdollisuus keskittyä olennaiseen, eli tuottaviin asiakkaisiin.

 

Oikeanlainen kumppani auttaa vapauttamaan resursseja

Pitkään jatkunut yhteistyö rahoitusyhtiöiden kanssa on opettanut meille paljon. Kokemuksemme perusteella voimmekin todeta, että rahoitusyhtiön kannattaa harvoin hoitaa perintää omin voimin. Joissain tapauksissa ratkaisu on osoittautunut jopa suoraan kannattamattomaksi.

Vaikka rahoitusyhtiöllä olisikin resursseja perintätoimenpiteiden hoitamiseen, vaatii tehokas perintäprosessi tuekseen myös edistynyttä analytiikkaa, jota perintätoimistot ovat tottuneet hyödyntämään. Asiakaslähtöinen perintäprosessi sitoo resursseja, mutta se on myös osaltaan hyvää asiakaspalvelua, joten myös se on syytä jättää asiantuntevan tahon hoidettavaksi. Perintäpalvelujen ulkoistamisen sijaan helpoin ratkaisu rahoitusyhtiöille onkin usein saatavakantojen myyminen perintätoimistolle.

 

3 ratkaisua rahoitusyhtiön tulospaineisiin

Perintäprosessin ulkoistaminen vapauttaa resursseja tuottavien asiakkuuksien hoitoon, mikä näkyy monesti myös suoraan rahoitusyhtiön tuloksessa. Tulokseen vaikuttavaa lisäksi myös monta muuta sellaista tekijää, joihin meillä on tarjolla räätälöityjä ratkaisuja. Lisää aiheesta löydät e-kirjasta, jonka voit ladata veloituksetta sähköpostiisi vaikka saman tien!

3 ratkaisua rahoitusyhtiön tulospaineisiin