Muistutuspuhelu voi pelastaa perinnältä

”Muistutuspuhelu on joskus ainoa keino, jolla asiakas saa tietää laskun olevan myöhässä.”

 

Muistutussoittojen listalle päätyy lasku, joka on syystä tai toisesta yli kaksi viikkoa myöhässä. Täällä OK Perinnässä me puhumme Pre Collection -ryhmästä, mutta suomeksi sanottuna me siis soitamme asiakkaalle ja muistutamme, että lasku on maksamatta, ennen kuin se siirtyy perintään.

Muistutuskirje on aina epätoivottua postia, eikä se houkuttele ottamaan yhteyttä ja kysymään lisäkysymyksiä. Siksi on parempi, että me soitamme muistutuskirjeen perään ja kerromme, koska myöhästyneen laskun voi mahdollisesti vielä hoitaa niin, ettei se siirry perintään ja kerrytä lisäkuluja. Joskus asiakkaat vähän pelästyvät, kun unohtuneen laskun perään soitetaan, mutta lähes aina soitosta ollaan hyvin kiitollisia. On käynyt jopa niin, että esimerkiksi asiakkaan muuttaessa alkuperäinen lasku tai muistutuskirje ei ole koskaan tavoittanut asiakasta. Muistutuspuhelu on tällöin ainut keino, jolla asiakas on saanut tietää laskun olevan myöhässä. Useimmiten kyseessä on kuitenkin inhimillinen unohdus ja silloin mahdollinen eräpäivästä sopiminen ja ymmärrys meidän puoleltamme on tärkeää.

Muistutuspuhelu on ennen kaikkea asiakaspalvelua

Suomalaisilla on tunnetusti hyvin korkea maksumoraali, ja unohtuneesta laskusta puhuminen saattaa tuntua monesta kiusalliselta. Asiaan liittyy tarpeetonta häpeää, sillä laskujen maksaminen ajallaan saattaa joskus jäädä ihan meiltä jokaiselta. Kun perintätoimiston edustaja suhtautuu asiaan ystävällisesti ja reippaasti, on asiakkaankin helpompi kysyä, mitä asialle on vielä tehtävissä.

Joskus elämä tietenkin yllättää ikävästi, eikä asiakkaalla ole mahdollisuutta maksaa myöhästynyttä laskua. Talouden mennessä solmuun moni lamaantuu ja jättäytyy toimettomaksi. Silloin soittomme on mielestäni entistä tärkeämpi, sillä pystymme kertomaan asiakkaalle heti, miten asia tästä etenee, minne kannattaa olla yhteydessä ja mitä kannattaa seuraavaksi tehdä. Emme jätä asiakasta yksin maksuvaikeuksienkaan edessä. Auttaminen kuuluu työhömme.

Vieraan numeron soittaessa kannattaa siis vastata puhelimeen ja kuunnella, mitä soittajalla on sanottavana. Muistutuspuhelu säästää parhaassa tapauksessa asiakkaan perintäkuluilta ja turhalta selvittämistyöltä. Meidän tehtävämme on auttaa asiakasta hoitamaan unohtunut lasku mahdollisimman helposti ja sujuvasti.

 

Sanna, palveluneuvoja
OK Perintä