Tapio katkaisi pitkän velkakierteen ja pääsi takaisin jaloilleen 

Tapio haluaa kertomuksellaan rohkaista, että vaikeastakin velkatilanteesta voi selvitä. 

Ryhmä keskustelee neuvotteluhuoneessa.

Tapio joutui taloudellisesti hyväksikäytetyksi parisuhteessaan. Tästä käynnistyi vuosien kierre, jonka aikana hän otti jokaisen mahdollisen pikavipin ja kulutusluoton. Kun Tapio viimein marssi velkaneuvontaan, oli velkaa jo toistasataatuhatta. Nyt Tapio on lähes velaton ja haluaa kertomuksellaan rohkaista, että vaikeastakin velkatilanteesta voi selvitä. 

Tapio oli elänyt ulkomaalaisen vaimonsa kanssa etäsuhteessa useamman vuoden. Edestakaisin matkustaminen päättyi vihdoin, kun vaimo ja hänen lapsensa edellisestä suhteesta muuttivat Tapion luokse Suomeen. Etukäteen oli sovittu, että vaimo osallistuu perheen taloudellisiin menoihin.

”Selvisi nopeasti, ettei hän osallistu kuluihin millään tavalla, vaan minä maksan kaiken: asumisen, ruoat, autot, puhelinlaskut, sähkön, lasten vaatteet, harrastukset. Ensimmäisenä kuukautena tilini oli 800–900 euroa miinuksella ja palkkapäivään oli vielä 20 päivää”, Tapio kertoo.

Ratkaisuksi tilanteeseen Tapio haki tuhansien eurojen vakuudettoman kulutusluoton. Sillä ja palkallaan hän pystyi rahoittamaan perheen elämää puolisen vuotta. Kun kulutusluotto loppui, Tapio haki toisesta pankista uuden ja elämä jatkui.

Tapio kiroaa sitä päivää, kun laittoi Googleen hakusanaksi ”laina”

Tapion vaimon lapset eivät kuitenkaan viihtyneet Suomessa. Parin vuoden jälkeen pariskunnan lusikat menivät tilanteen takia jakoon ja vaimo lapsineen palasi kotimaahansa.

”Koin omantunnontuskaa. Mietin, luovutinko liian helposti ja aloin taistella liiton puolesta. Vaimoni kertoi, että heillä on vaikeaa, eivätkä rahat riitä. Jos auttaisin, voisimme jatkaa liittoa. Alkuun pyynnöt olivat muutama kymppi, sitten muutama sata, sitten jo tuhansia”, Tapio kertoo.

Kun taloudellinen tilanne kävi vaikeaksi, Tapio avasi tietokoneen ja laittoi Googlen hakuun sanan ”laina”. Vastaukseksi hän sai pitkän listan yrityksistä, jotka tarjosivat pikavippejä.

”Laina tuli tilille minuuteissa. Hymyissä suin meni muutama päivä, kunnes lasku tuli kotiin. Otin toisen, isomman lainan, jolla maksoin aiemman lainan pois. Siitä lähti loputon kierre, jossa maksoin luotolla luottoa”, Tapio kuvailee.

Pikkuhiljaa Tapio ymmärsi, että suhde on mennyttä ja häntä on käytetty hyväksi. Tapio masentui ja yritti parantaa omaa oloaan esimerkiksi uusilla puhelimilla ja tietokoneilla. Tapion hyvien tulojen ansiosta hän uskotteli pitkään itselleen, että selviää maksuista jollain keinolla. Ulospäin tilanne vaikutti normaalilta, ja Tapio piti visusti huolen, etteivät hänen läheisensä saisi tietää veloista.

Viimeinkin velkaneuvontaan

Vuoden 2013 lakiuudistus pisti stopin pikavippikierteelle. Vaikka isompia kulutusluottoja oli vielä mahdollista saada, Tapio päätti lähes vuosikymmenen velanoton jälkeen tehdä asioille jotain. Hän varasi ajan velkaneuvontaan.

”Velkaneuvoja totesi, että he eivät voi auttaa. Velkaa on liikaa. Pikavippien ja kulutusluottojen lisäksi minulla oli myös auto- ja asuntolainat – yhteensä toistasataatuhatta. Siinä kohtaa pääsi itku”, Tapio muistelee.

Tapiolle annettiin vaihtoehdoiksi hakea pankista tarpeeksi iso laina velkojen kattamiseen tai antaa niiden mennä ulosottoon. Tapio halusi edelleen salata velkaantumisensa perheeltään, joten laina ei tullut kysymykseen. Yhdessä velkaneuvojan kanssa päätettiin, että valtaosa Tapion veloista menee ulosottoon. Ulosottoviranomaisen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Tapio alkoi maksaa palkastaan kolmanneksen ulosottoon.

Juristin yllättävä puhelu pakotti olemaan rehellinen

Tapio hoiti ulosottomaksut säntillisesti. Velkataakka oli kuitenkin niin suuri, että lyhennykset menivät pääosassa korkoihin ja ulosottokuluihin. Myös ulosottoviranomaisen juristi huomasi saman. Jotta Tapion jäljellä oleva velka saataisiin kuitattua, juristi aikoi ulosmitata suvun kiinteistön, jossa Tapio oli omistajana siskonsa kanssa.

”Se puhelinsoitto oli painajaismainen. Juristi sanoi, että tästä on lähtenyt kirje vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Silloin piti ottaa puhelin käteen ja soittaa heille itse”, Tapio muistelee.

Perhe katkaisi suhteet Tapioon välittömästi. Kuitenkin vuorokauden päästä puhelin soi uudestaan. Perheenjäsenet soittivat takaisin ja tarjosivat apua. He ottivat yhteistoimissa lainan, jolla Tapion velat maksettiin pois. Tapio maksaa tätä lainaa edelleen pois, ja on pian kokonaan velaton. Keväällä 2021 hänen luottotietonsa ovat puhtaat.

”80-vuotias isäni sanoi, että sinulla on vain tämä mahdollisuus. Kerrot kaiken, tai sitten välit ovat poikki pysyvästi. Hän pakotti olemaan avoin ja rehellinen, ja se pelasti tulevaisuuteni. Pelkäsin perheelleni kertomista enemmän kuin mitään elämässä. Mutta suurin pelkoni oli myös suurin vapautus. En ollut enää salaisuuksien vanki, ja asioille pystyttiin viimein tekemään jotain”, Tapio kertoo.

Tapion viesti velkaantuneille: älä jää velkojen kanssa yksin

Tapio on toivonut vuosia, että olisi kertonut velkatilanteestaan perheelleen aiemmin.

”Haluan rohkaista kertomaan veloista, vaikka pelottaa. Läheisten ensimmäinen reaktio voi olla primitiivinen ja vihainen. Kun aika kuluu, voidaan ryhtyä rakentamaan ratkaisua yhdessä. Silloin täytyy itse olla hyvin rehellinen”, Tapio kertoo.

Hän myös muistuttaa olemaan realistinen omien tulojen ja menojen suhteen. Jos tulot ovat kaksituhatta euroa kuussa, ei velalla voi elää neljäntuhannen elämää. Ennen kaikkea Tapio kehottaa toimimaan nopeasti, mikäli velkaa on päässyt kertymään.

”Mitä nopeammin teet asioille jotakin, sitä nopeammin pääset pihalle veloista. Älä anna velkaantumisen jatkua, sillä tilanteesta pois pääsemisestä tulee vaikeampaa. Ota alkuun yhteyttä oikeusaputoimiston talous- ja velkaneuvontaan”, Tapio sanoo.

Tapio painottaa omaa aktiivisuutta ja yhteistyöhenkeä omien velka-asioiden ratkaisemisessa. Myös velkoja periviin perintäyhtiöihin kannattaa olla nopeasti yhteydessä ja sopia mahdollisista maksusuunnitelmista.

”Ratkaisujen onnistuminen riippuu myös siitä, miten itse lähestyy velkojia. Jos olet röyhkeä, ylimielinen tai aggressiivinen, toisella puolelta ei ole samalla tavalla halua toimia. Kun itse lähestyy yhteistyöhengellä ja halulla ratkaista omat ongelmat, niin ratkaisuja kyllä löytyy”, Tapio kertoo kokemuksistaan.

Enää Tapio ei elä leväperäisesti tai lohduta pahaa oloaan ostamalla jotain kallista, mitä ei tarvitse. Tapio elää normaalia elämää. Kiitollisuus perhettä kohtaan on niin suuri, ettei hän enää ikinä halua ylivelkaantua.

”Nykyisin arvostan tuoreen croissantin ja kahvin tuoksua ylenpalttisen luksuksen sijaan. Sitä koetin tarjota itselleni liittoni kaaduttua. Se ei ollut osa minua, ja aiheutti vain harmia. Nyt olen siinä tilanteessa, että voin elää valitsemaani elämää”, Tapio lopettaa.