Vapaan ja joustavan työelämän tavoittelu on saanut yhä useamman ryhtymään kevytyrittäjäksi. Yrittäjämäinen toiminta käy kätevästi kevytyrittäjäpalvelun avulla, ja vaikeina aikoina Eezy Kevytyrittäjät ja OK Perintä toimivat kevytyrittäjän tukiverkkona.

Kevytyrittäjien määrä Suomessa on kasvanut jo kymmeniin tuhansiin. Toiminnan muodosta tekee suositun sen helppous: se ei vaadi oman Y-tunnuksen luomista, vaan laskutus tehdystä työstä tapahtuu Eezy Kevytyrittäjät -laskutuspalvelun kautta.

”Hyvinvointipalveluyrittäjät, kuten personal trainerit ja life coachit ovat kasvava ryhmä perinteisten rakennusalan ja luovien alojen yrittäjien rinnalla. Meillä rekisteröityneitä kevytyrittäjiä on jo yli 28 000”, kertoo Eezy Kevytyrittäjien toimitusjohtaja Saija Hellstén.

Hellsténin mukaan kevytyrittäjyydessä houkuttelee mahdollisuus työskennellä omaehtoisesti. Työntekoa voi lomittaa helpommin vapaa-ajan kanssa tai työskennellä sijainnista riippumatta.

”Yrittäjähenkisyys lisääntyy edelleen, kun työelämään kohdistuvat arvot, odotukset ja unelmat muuttuvat. Vapaus työelämässä on entistä tärkeämpää: missä ja milloin tehdään, tai millaisissa jaksoissa? Tämä korostuu erityisesti nuorissa kevytyrittäjissä, mutta ei ole poikkeuksellista varttuneempienkaan keskuudessa”, Hellstén toteaa.

Kevytyrittäjä ei jää yksin

Vaikka kevytyrittäjyys mahdollistaa joustavan työnteon, se ei tarkoita, että työhön liittyvien kysymysten kanssa tarvitsisi jäädä yksin.

”Olemme Eezyllä luoneet kevytyrittäjille sellaisen ympäristön, mistä he saavat tarvitsemansa avun tilanteessa kuin tilanteessa. Meiltä saa tukea kevytyrittämisen aloittamiseen ja sparrailukaverin matkan varrelle. Sopimusasioissa taas voi kääntyä lakimiehemme puoleen kysymään neuvoja”, Hellstén listaa.

Osa kevytyrittäjän turvaverkkoa on OK Perinnän hoitamat perintäpalvelut. Eezy Kevytyrittäjät ja OK Perintä ovat tehneet yhteistyötä jo lähes kymmenen vuoden ajan. Pienellä yrittäjällä laskujen maksamatta jättäminen tuntuu nopeasti kassassa, joten perintäpalvelun tuki on tärkeää.

”Kun kevytyrittäjällä on isompi yritys takanaan, on hänellä myös isommin lihaksia saada laskuja perittyä”, Hellstén summaa.

Eezyn nettipalvelussa kevytyrittäjät voivat itse seurata laskun tilaa. Hellstén tietää, että yrittäjillä on usein läheiset välit asiakkaidensa kanssa ja laskujen perintään meno voi vaikuttaa asiakassuhteeseen. Siksi laskujen eräpäivää voi itse siirtää ja laskun siirto perintään tapahtuu manuaalisesti.

”Yhteistyö OK Perinnän kanssa tuo entistä enemmän helppoutta meidän kauttamme toimivien kevytyrittäjien arkeen. Hankalassa tilanteessa he voivat luottaa kumppaniin, joka ymmärtää perintälakiin liittyvät asiat ja huolehtii heidän puolestaan, että kaikki sujuu oikein”, Hellstén summaa.

OK Perinnän asiakkuuspäällikkö Toni Hannuksela vastaa yhteistyöstä Eezy Kevytyrittäjien kanssa. Hän korostaa, että perintä on nykyisin ennen kaikkea asiakaspalvelua.

”Asiakassuhteet ovat kevytyrittäjille erityisen tärkeitä ja jokainen asiakas on uniikki. Ystävällinen ja ratkaisukeskeinen perintäpalvelumme varmistaa, että nuo suhteet säilyvät hankalampinakin aikoina. Tällä lähestymistavalla olemme aina löytäneet asiakkaillemme sopivan ratkaisun,” Hannuksela kertoo.