Maksumuistutus säästää resursseja

muistutuspalvelu

 

Laadukas ja asiakaslähtöinen muistutuspalvelu lisää perinnän onnistumista ja olemmekin halunneet tehdä muistutuspalveluistamme mahdollisimman kattavan kokonaisuuden. Toimeksiantajanamme sinun ei tarvitse murehtia laskujen mahdollisesta erääntymisestä, sillä huolehdimme maksumuistutusten lähettämisestä asiakkaillesi täsmällisesti ja asiakasystävällisesti.

 

“Muistutus erääntyneestä laskusta on mahdollista hoitaa myös omin voimin, mutta onko se kannattavaa?”

 

Räätälöitävä muistutuspalvelumme ei myöskään perustu ainoastaan muistutuskirjeisiin, vaan voimme tapauskohtaisesti ja tarvittaessa lähestyä asiakkaita myös vaikkapa puhelimitse tai sähköpostilla. Myös tekstiviestimuistutukset ovat osa palveluamme.

Mikäli suoritusta ei kuulu muistutuksesta huolimatta, siirtyy kyseinen saatava automaattisesti perintäpalvelumme piiriin. Pidämme lisäksi sinut jatkuvasti ajan tasalla erääntyneiden saataviesi tilanteesta ja asiakkaanamme voit myös kätevästi itse käydä verkkopalvelussamme seuraamassa reaaliaikaisesti prosessin etenemistä.

 

Hyvä muistutuspalvelu on hyvää asiakaspalvelua

Mitä aikaisemmassa vaiheessa pääsemme olemaan yhteydessä asiakkaisiisi, sitä tehokkaampi ja yhtenäisempi kokonaisuus perintäprosessista on mahdollista muodostaa. Monessa tapauksessa automaattisten muistutusten käyttöönotolla onkin ollut huomattava vaikutus perinnän onnistumiseen. Samalla voimme muistustuspalvelumme avulla nopeuttaa saataviesi kiertoaikoja.

 

muistutuspalvelu ok perintä

 

Räätälöidyt muistutuspalvelut suurille laskutusvolyymeille

Räätälöity muistutuspalvelumme soveltuu erityisen hyvin yrityksille, joilla on suuria kuukausittaisia laskutusvolyymejä. Parhaan mahdollisen onnistumisen takaamiseksi palvelu pitää sisällään perinteisten maksumuistutusten lisäksi henkilökohtaiset yhteydenotot puhelimitse sekä tekstiviestimuistutukset. Muistutukset voidaan lähettää lisäksi myös sähköpostilla.

 

Ota yhteyttä, mikäli haluat keskustella juuri tarpeisiisi räätälöidyistä muistutusratkaisuista.

 

Ota käyttöön tehokas ja luotettava muistustuspalvelumme.

Verkkopalvelussamme voit ottaa asiakaslähtöisen perintäpalvelumme käyttöön vaikka saman tien.


“Asiakastyytyväisyytemme on erinomaisella tasolla, koska myös perintä hoidetaan asiakaslähtöisesti.”

Miia Järvi, talousasiantuntija, Osuuskauppa KPO

Lue lisää