KONE Hissit Oy

“Toiminta on ratkaisulähtöistä, asiakkaitamme kohdellaan hyvin, työkalut ovat tehokkaita ja tiedonkulku toimii.”

Anna Hillman, talousjohtaja Suomi ja Baltia, KONE Hissit Oy

Kone Hissit Oy

KONE Hissit Oy tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita ja -käytäviä, automaattiovia sekä monipuolisia ratkaisuja niiden kunnossapitoon ja peruskorjaukseen. Toimintaamme on ohjannut jo yli sadan vuoden ajan eri asiakasryhmien tarpeiden ymmärtäminen. Sama asiakaslähtöisyys on meille tärkeää myös tilanteissa, joissa asiakkaallamme ilmenee maksuvaikeuksia.

Nimetyt yhteyshenkilöt tuntevat toimintamme

Aloitin itse työt KONE Hissit Oy:ssä vuonna 2012 ja OK Perintä oli tullut mukaan kuvioihin pari vuotta aikaisemmin, kun perintäpalvelut oli päätetty ulkoistaa osaavalle yhteistyökumppanille. Koko tämän ajan yhteistyö onkin sujunut saumattomasti ja voimme olla ainoastaan tyytyväisiä saamaamme palveluun. Meillä on OK Perinnän puolelta omat aktiiviset yhteyshenkilömme, jotka tuntevat liiketoimintamme erityispiirteet ja joiden kanssa asiat saadaan yhdessä hoidettua tehokkaasti ja vaivattomasti.

Käytännössä OK Perintä hoitaa puolestamme maksumuistutusten lähettämisen sekä vapaaehtoisen perinnän toimenpiteet, joskin usein ei asiaa päästetä edes trattaan asti, vaan tilanteet pyritään aina selvittämään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

Asioista voidaan neuvotella, kun kaikki osapuolet ovat ajan tasalla

OK Perinnän tiimi pitää meidät myös ajan tasalla asiakkaidemme tilanteesta ja kun kaikki osapuolet tietävät missä mennään, voidaan asioista aina neuvotella. Tämä onkin tärkeä osa tavoitteenamme olevaa avointa ja sujuvaa asiakassuhdetta.

Vaikka maksusuoritukset ovatkin meille ensisijaisen tärkeitä, ei tavoitteennamme suinkaan ole hankkia asiakkaillemme maksuhäiriömerkintöjä. Onneksi OK Perintä on näissä asioissa samoilla linjoilla kanssamme ja heillä kaiken tekemisen lähtökohtana on aina parhaan ratkaisun löytäminen asiakkaillemme.

Sujuvaa yhteistyötä ja joustavia ratkaisuja

Kokemuksemme perusteella voimme varauksetta suositella OK Perintää myös muille, eikä matkalla ole ollut minkäänlaisia kompastuskiviä. Ennen kaikkea toiminnan ratkaisulähtöisyys, asiakkaidemme kohtelu, tehokkaat työkalut ja hyvä tiedonkulku ovat mainitsemisen arvoisia. Lisäksi prosessin sujuvuuteen vaikuttaa se, että asioita hoidetaan tiiviissä yhteistyössä kanssamme ja tarvittaessa haastavimmat tapaukset siirtyvät oman lakiosastomme hoidettaviksi.

Anna Hillman, talousjohtaja Suomi ja Baltia, KONE Hissit Oy

Uusi perintätapa

Lue lisää

Veritas Eläkevakuutus valitsi OK Perinnän

Veritas Eläkevakuutus valitsi OK Perinnän saataviensa muistutus- ja perintäpalvelukumppaniksi.

OK Perintä Eezyn kasvun tukena – hyvä perintäkumppani helpottaa työtaakkaa

Vastuullinen ja inhimillinen ote perintään, nopea ja asiantunteva asiakaspalvelu sekä helppokäyttöinen järjestelmä. Eezyllä on monta syytä olla tyytyväinen OK Perintään.

OK Perinnän laaja osaaminen Verkkokauppa.comin tukena

”Arvostamme erityisesti OK Perinnän joustavuutta – he ovat aina valmiita keskustelemaan uusista asioista ja tarjoavat oman asiantuntevan näkemyksensä.”

Marcus Siljander, Verkkokauppa.com