Päivittäistä asioiden hoitoa hyvässä hengessä

Meillä Folksam Vahinkovakuutuksessa on pitkä kokemus vakuutuksista ja asiakkaillemme haluamme tarjota hyvää ja henkilökohtaista palvelua. Pitkä on myös yhteistyömme OK Perinnän kanssa, jonka myötä asiakkaamme saavat parasta mahdollista palvelua myös silloin, kun maksamisen kanssa ilmenee haasteita.

Asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista palvelua

Aloitimme yhteistyön jo 1990-luvun alkupuolella, hieman OK Perinnän perustamisen jälkeen. Yksi valintaan vaikuttanut tekijä oli se, että sekä me että asiakkaamme voivat asioida OK Perinnän kanssa niin suomeksi, ruotsiksi kuin tarvittaessa englanniksikin.

Tänä päivänä saamme OK Perinnältä asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista palvelua, jonka myötä erääntyneet laskut siirtyvät automaattisesti heille perintään ja tarvittaessa myöhemmin sähköisesti ulosottoon niissä tapauksissa, joissa se on mahdollista. 

Taustalla on kuitenkin koko ajan se ajatus, että asiakkaita kohdellaan hyvin ja asioihin pyritään löytämään yhteinen sävel mahdollisimman nopeasti.

Ratkaisuja ja rohkaisua

Pyrimme myös jatkuvasti yhdessä OK Perinnän kanssa kehittämään prosesseja siihen suuntaan, että asiakkaiden olisi helpompi kohdata näitä tilanteita. Ratkaisu voi olla vaikkapa ennen varsinaista perintää lähetettävä muistutuskirje, jota ei välttämättä säikähdetä samalla tapaa kuin perintäkirjettä. Joillekin kun perintäkirje on edelleen sellainen häpeän aihe, vaikka jokainen meistä voikin vastaavaan tilanteeseen toisinaan joutua.

Tämä on OK Perinnässäkin huomattu ja he haluavat rohkaista asiakkaita ottamaan yhteyttä. Jos ihminen ei halua soittaa, hän voi lähestyä vaikkapa chatin tai verkkopalvelun välityksellä. Syitä maksujen viivästymiseen on monia, mutta tärkeintä olisi, että asiakkaat itse reagoisivat tilanteeseen ajoissa.

Tiivistä ja tuloksellista yhteistyötä

Olen itse hoitanut enemmän ja vähemmän perintään liittyviä asioita meillä jo vuosikymmenen ja olen ollut tyytyväinen niin tuloksiin kuin OK Perinnän tapaan toimia. Nykyään sitä tuleekin oltua lähes päivittäin yhteydessä OK Perinnän suuntaan. Oman yhteyshenkilön lisäksi asioita hoidetaan esimerkiksi palveluneuvojien kanssa. Ja mikäli vastaan tulee perintään liittyviä lainsäädännöllisiä pulmia, niin aina olen näihinkin vastauksen saanut.

Tärkeintä on, että tieto kulkee molempiin suuntiin ja töitä tehdään hyvässä hengessä. Iloista ja ystävällistä asiakaspalvelua tuskin voi liikaa korostaa, kun ollaan tällaisten asioiden kanssa tekemisissä.

Marina Rönnlund, Folksam Vahinkovakuuutus Oy