Tiedote 21.2.2020

OK Perintä perustaa inhimillisempään perintään tähtäävän asiakasneuvottelukunnan

 

Perintäyhtiö OK Perintä hakee uuteen asiakasneuvottelukuntaansa mukaan suomalaisia, joilla on kokemuksia perinnästä. Neuvottelukunnan tehtävänä on kehittää perintää entistäkin asiakaslähtöisemmäksi sekä parantaa perintäyhtiöiden ja asiakkaiden keskinäistä vuorovaikutusta.

 

– Meille kaikille voi tulla maksuvaikeuksia. On kaikkien osapuolten etu, että kommunikaatio on toimivaa ja veloista selviäminen tehdään kaikille mahdolliseksi, toimitusjohtaja Jennie Flink OK Perinnältä avaa. 

 

Neuvottelukunnan tavoitteena on arvioida OK Perinnän nykyisiä käytäntöjä, ideoida uusia asiakaslähtöisiä ratkaisuja perintään sekä velallisten kokemaan vertaistuen puutteeseen ja sitä kautta helpottaa maksamista ja poistaa velkaantumisen aiheuttamaa häpeää.

 

– Ihmisillä ei ole mahdollisuutta itse valita, kuka maksamatta jäänyttä laskua perii, mutta me haluamme kehittää toimintaamme niin, että velallisasiakkaat valitsisivat meidät, jos se olisi mahdollista, Flink jatkaa.

 

Neuvottelukuntaan voivat hakea kaikki perintäalan kehittämisestä kiinnostuneet OK Perinnän sivuilla 15.3.2020 saakka. Neuvottelukunta kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa. Kokoontumisiin osallistumisesta maksetaan neuvottelukunnan jäsenille palkkio. 

 

Yhdessä neuvottelukunnan kanssa mietimme, miten uusia ratkaisuja parhaalla tavalla hyödynnetään OK Perinnän liiketoiminnan kehityksessä. Toiminnan tavoitteena on haastaa kaikki perintäalan toimijat mukaan kehittämään alan käytänteitä inhimillisempään suuntaan.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jennie Flink

OK Perintä

jennie.flink@okperinta.fi

050 556 3666

 

Hae mukaan neuvottelukuntaan: Katso hakemus ja hae tästä