Saitko meiltä kirjeen?

Maksa velka, siirrä maksupäivää, jaa velka eriin tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme.

Astu peremmälle

Etsitkö perintäpalveluita?

Tutustu palveluihimme, pyydä tarjous tai jätä laskuja perintään.

Löydä ratkaisuja

 

 

 

 

 

 

Perintä maineensa vankina?

Perintä oli monissa yrityksissä pitkään vain välttämätön paha, jonka pelättiin jopa karkottavan asiakkaita. Aikanaan perintään onkin liitetty tietty maine, josta eroon pääseminen on haaste meille perintätoimistoille. Kertomalla avoimesti, miten perintäää nykyään tehdään ja miten alan käytännöt ovat muuttuneet, voimme kuitenkin omalta osaltamme viedä koko alaa eteenpäin.

Yksi huomionarvoinen asia on se, että perintä ei tarkoita maksuhäiriömerkintöjen aiheuttamista, vaan nimenomaan niiden estämistä. Nykyaikainen perintä on ennen kaikkea neuvottelua, yhteistyötä ja ratkaisujen etsimistä. Kaikki hyötyvät, kun asiakas selviää velastaan mahdollisimman nopeasti.

Perintä ei ole enää suoraviivaista suorittamista

Perintää onkin jo nyt saatu vietyä inhimillisempään suuntaan. Ainakin me haluamme olla perintätoimisto, joka ei ole sellainen, joksi perintätoimistot on perinteisesti mielletty. Meidän uusi ratkaisulähtöinen perintätapamme nimittäin perustuu asiakkaiden auttamiseen sekä yksilölliseen ja ymmärtäväiseen kohteluun. Katso videolta, miten perintä hoituu kaikkien osapuolten kannalta mahdollisimman sujuvasti.

 


 

Perintä osana liiketoiminnan kehittämistä

Yhä useammassa yrityksessä perintä on noussut entistä tärkeämpään rooliin, kun sen vaikutuksia liiketoimintaan on alettu tarkastella lähemmin. Kun perintä keskittyy asiakkaiden yksilölliseen palvelemiseen, on tällä positiivisia vaikutuksia toimeksiantajan asiakaskokemukseen. Ratkaisulähtöinen perintä parantaa myös tuloksia, mikä nopeuttaa toimeksiantajan kassavirtaa. Lisäksi luotettavan ja ammattitaitoisen yhteistyökumppanin hoitama perintä auttaa toimeksiantajaa vapauttamaan omia resurssejaan ydinliiketoimintansa hoitamiseen ja kehittämiseen.

Tärkeintä on toimeksiantajien ja asiakkaiden tyytyväisyys

Koska haluamme tarjota mahdollisimman hyvää palvelua kaikille osapuolille, on meidän varmistuttava siitä, että toimintamme vastaa myös käytännössä uuden perintätapamme periaatteita. Tämän pyrimme tekemään mm. keräämällä palautetta niin toimeksiantajilta kuin asiakkailta. Saamamme palaute osoittaakin meidän olevan oikealla tiellä.

Esimerkiksi KONE Hissit Oy arvostaa toimintamme ratkaisulähtöisyyttä sekä sitä, että kohtelemme heidän asiakkaitaan hyvin. Eräs ensimmäistä kertaa perintätoimistojen kanssa tekemisissä ollut asiakas puolestaan kertoi yllättyneensä meiltä saamastaan joustavasta palvelusta. Hän mainitsi myös arvostavansa pieniä kannustavia eleitä, kuten sitä, että soitimme hänelle takaisin, jotta hänen ei tarvitsisi omaa puhelinlaskuaan kartuttaa.